torstai 22. elokuuta 2013

Tulehdusta ja muisteloa

Kero on viime aikoina nakuttanut takapäätään ja mahaansa normaalia enemmän, joten toissa iltana aloin katsomaan onko sillä jotain siellä. Huomasin ikävän näköisiä punaisia länttejä ja karstan tapaista ainetta turkkiin kuivuneena. Samalla huomasin mahasta finnin tapaisia näppylöitä. Päätin keskiviikkona soittaa eläinlääkäriin ja varata ajan tarkastukseen ja tänään nyt sit käytiin siellä tutkimuksissa. Kero oli normaaliin tapaan levoton ja kiinnostunut kaikista hajuista mitä ympärillä on, joten oli vaikeaa saada poju rauhoittumaan tutkimuspöydälle. Onneksi Kivuttomassa on osaava henkilökuntaja tämän kertainen lääkäri, Päivi Turunen, oli erittäin mukava. Kerosta otettiin neljästä eri paikasta ihonäytteet ja ne vietiin tutkittavaksi sillä aikaa kun käväisimme ulkosalla pojun kanssa rauhoittumassa vähäsen. Saimme selville että Kerolla on ihotulehdus ja hiiva-arvot koholla, joten saimme 2 viiko antibiootti kuurin ja desinfioivalla aineella tulee puhdistella vatsan seutua silloin tällöin. Oireiden tulisi alkaa häviämään jo viikonlopun aikana, jos kuitekin oireet ilmenee vielä kuurin jälkeenki niin joudutaan alkaa miettimään mahdollisia allergioita tai kilpirauhasen vajaatoimintaa (toivottavasti ei). 
Tämän asian tiimoilta aloin muistelemaan viime syksyä kun saimme lähteä keskellä yötä Kiihtelysvaaran suunnille päivystävän eläinlääkärin luo veriripulin takia. Silloin Kerolla oli vielä päivällä normi ripuli, mutta iltaa kohti aloimme huomaamaan sen olevan veren sekaista ja tutkin asiaa vähä netistä. Kun olin varma mistä on kyse ja Kerokin vaikutti nuupuneemmalta niin soitin nopeasti päivystykseen ja lähdimme Larin kanssa viemään pojua hoitoon. Klinikalla Kero osoittautui kumminkin vielä yllättävän pirteäksi kun jaksoi vielä seisoa/istua siinä pöydällä kun tippaa laitettiin kiinni. Pöydälläkään meinattu jaksaa paikoillaan maata. Lääkäri sanoi meille, että sillä viikolla on kuollut jo viisi koiraa veriripulin takia, tiputuksesta huolimatta. Oli siinä itkussa pidättelyä kun kuulee sellaisen asian ja katsoo omaa väsynyttä koiraansa. Kotii pääsimme lähtemään vielä pojun ollessa tiputuksessa ja valvoimme viiteen asti yöllä että kaikki olisi hyvin ja tipan voisi ottaa pois. Aamusta Kero vaikutti olevan jo oma itsensä ja ruokakin maistui antibioottien lisäksi. :)

tiistai 20. elokuuta 2013

Eroahdistusta

Parisen viikkoa sitten saimme oven taakse odottamattomia vieraita meidän ollessa Larin kanssa töissä, nimittäin poliisit... Illasta kuulin lenkille lähtiessäni asiasta naapureiltani, jotka sanoivat poliisien käyneen Keron ulvonnan takia. Säikähdin ensin asiasta sillä en ollut aikaisemmin edes tiennyt että meidän koira ulvoo yksin ollessaan, sitten puski päälle viha. Kuka ihminen soittaa eka poliisit paikan päälle sen sijaan että ystävällisesti tiputtaisi postiluukusta kirjeen? Sitten iski uteliaisuus ja kyselin naapureilta miten pitkään Kero on ulvonut ja miksei minulle ole ilmoitettu. He kertoivat ulvonnan alkaneen vasta edellisenä päivänä (oli pari tuntia yksin), eikä se ole heitä haitannut ollenkaan. Poliisit olivat kuulemma vain ehdotaneet hoitajan palkkaamista aina yksin olon ajaksi, tai jos joku sitä aina kävisi katsomassa.
Seuraavana päivänä pyysimme Larin veljeä ottamaan Keron hänen luo hoitoon siksi aikaa kun olisimme töissä ja näin myös kävi. Aamusta kumminkin soitin isännöitsijälle ja hänkään ei ollut saanut minkäänlaista ilmoitusta asiasta. Sanoi myös itsekin että tapauksessa on toimintajärjestys ollut aivan väärä ja ettei meidän tarvitsisi huolehtia asiasta kun kerta muutostoimet olimme jo aloittaneet.

Kerolle hommattiin alkuun Kongi, radio laitettiin päälle, lisättiin yleistä huomioimattomuutta ja yksinolo- koulutus alkoi kokonaan alusta. Alkuun saimme olla vain 2 minuuttia poissa ja video näytti että silloin ulvonta alkaa. Parin seuraavan päivän ajan meillä meni onneksi aikataulut ristiin, eli aina oli jompikumpi kotona tekemässä koulutusta. Keron ulvonta osaa olla erittäin pahan kuuloista ja en itsekkään sitä kestäisi, etenkään kun se tapahtuu taukoamatta koko yksinolon ajan.
Lopulta kävin Mustista ja Mirristä ostamassa DAP- haihduttimen ja kokeilu mielessä hommasin myös Thundershirt- paidan, jonka pitäisi auttaa koiraa ahdistavissa ja stressaavissa tilanteissa. Kävi ilmi, vastoin kaikkia odotuksia, että tämä TS onkin oikea pelastaja. Poju rauhoittui parin minuutin kuluttua paidan päälle laiton jälkeen. Paidan oston jälkeen ei meillä ollut minkäänlaista ongelmaa yksin olon kanssa ja videoiden mukaan Kero nukkuu ja leikkii kongin kanssa sen aikaa mitä on yksin.


Eipä ole tarvinnut miettiä paidan palauttamista liikkeeseen (sillä on 40 päivän tyytyväisyystakuu). Täytyy vain muistaa, ettei paitaa kannata käyttää vain kun poju on jäämässä yksin vaan se voi muutenkin olla päällä, kuten tässä ylläolevassa kuvassa. 

Olemme myös saaneet tietoon kuka tämä ilmoittaja mahdollisesti oli ja mikä hänen syynsä oli meidän koirasta valittaa poliisille. Häntä yksinkertaisesti suututti kun hänen musiikin kuuntelusta valitettiin niin hän päätti valittaa meidän koiran ulvonnasta. Olen kuullut muutamalta naapurilta saman syyn joten olen asiasta melko varma, mutta mitäpä siitä enään välittämään kun ongelma on hoidettu ja Kero on ilmeisesti voittanut valtaosan naapureiden sydämmistä puolelleen. :) 

torstai 8. elokuuta 2013

Suuren kaupungin ihmeet

Viime syksynä olin jonkin aikaa vierailemassa kummitätini luona Helsingissä. Reissun päätyttyä isäntä lähti Keron kanssa Joensuusta minua hakemaan, siinä toivossa että koiralle tulisi uutta kokemusta pidemmistä ajomatkoista ja suuresta kaupungista. Samana iltana ruokailun ja rauhoittumisen jälkeen lähdimme Vantaalla käymään eräässä koirapuistossa, jonne myöhemmin tuli toinen samanikäinen uroskoira kaveriksi. Leikki näytti sujuvan niin loistavasti ettei sieltä meinannut haluta pois lähteä, mutta nukkumaan oli päästävä sillä aamulla oli uudet kujeet. :)

Aamusta kävimme eräällä maatilalla Vantaan kupeessa katselemassa eläimiä ja sitä miten Kero niihin reagoisi. Ihmettely oli suuri kun aitauksessa oli sikoja, vuohia, kanoja ja kalkkuna. Onneksi poju vaikutti olevan vain kiinnostunut niiden nuuskimisesta, mutta sitten päästiinkin lehmien luo... Ne olivat niin isoja ja pitivät outoa ääntä niin niitä olisi pitänyt päästä komentamaan, joten Kero päästelikin ilmaan mahtavia haukahduksia.


















Kyseessä oleva maatila muuten sijaitsee aivan Helsingin Vinttikoirakeskuksen vieressä jossa tämän vuotinen Katselmus järjestettiin.















Maatila reissun jälkeen lähdimme käymään vielä Kauppatorilla moikkaamassa kummitätiäni ja katselemassa purjeveneitä ennen kuin suuntasimme auton takaisin Joensuuhun. Kero otti ihmeen rauhallisesti torielämän vaikka oletimme aivan muuta. Taisi olla siellä aivan liikaa kaikkea jotta niistä jaksaisi välittää. :) Kävimme eräässä kojussa tutkimassa porontaljoja joihin Kero reagoi tyynesti nuuhkaisemalla ja kerran haukahtamalla, taisi Kerppua enemmän kiinnostaa myyjän pöydällä olleet muikut ja rapsutukset. Tutuilta myyjiltä poju sai paljon kehuja värityksestään ja käytöksestään, ottaen huomioon ettei poju ennen ole vilkkaalla torilla ollut.

 

Isännän ja emännän kanssa vuorotellen posetuskuvissa aitojen purjelaivojen vierellä. Minun kanssa otetun kuvan jälkeen Kero päättikin että tuo lähelle tullut lokki pitäisi säikäyttää pois. :D Tietääpähän nyt, että voimme koiramme kanssa lähteä vähän vilkkaammallekin paikalle kävelemään ilman suurempaa showta.
Kotosalla kokeilimme kummitädiltäni saatua suomi-hattua pojun päähän ja hyvin näyttää sopivan päähän suuresta koosta huolimatta.

Alku jupinat

Kerron tässä hieman taustaa näin alkuun. Kero on nyt 2- vuotias paimensukuinen lapinkoira, jonka kävimme hakemassa kotiin Kontiolahden Jakokoskelta 2011 syksyllä. Kasvattajana toimi Arja Kiiskinen, joka nyttemmin toimii myös paimensukuisten Itä-Suomen aluekerhon vetäjänä. Asustan yhdessä mieheni ja koiramme kanssa Rantakylässä kerrostalo kaksiossa ja vastoin muiden odotuksia Kero on sopinut tänne vallanmainiosti.

Kero tuli meille pienen onnenkantamoisen kautta, kun edellinen varaaja ei ollutkaan häntä tullut hakemaan. Suunnilleen samoihin aikoihin minä huomasin netissä ilmoituksen tästä pienokaisesta tomera ilme naamallaan ja tiesin heti, että tämä se on minun ja mieheni etsimä pentu. Samana iltana pienen keskustelun jälkeen laitoin Arjalle sähköpostia ja soittelin perään, ennen kuin huomasimmekaan niin olimme jo matkalla pentua katsomaan ja kasvattajan kanssa juttelemaan. Viikkoa myöhemmin Kero (rek. Aatu) olikin jo tulossa kotiin. :) Oli siinä alkuun opettelua kun kyseessä oli molemmille ensimmäinen koira, vaikka aiempaa kokemusta kummallakin oli. Ensimmäisinä päivinä Kero osoittautui erittäin fiksuksi pojaksi, tuntui että poju imi kaikki opit päähänsä mitä ikinä koittikaan opettaa. Istuminen ja maahan meno opittiin jo suunnilleen ensimmäisien vuorokausien aikana ja se miten roskis tai pussi avataan, jotta saisi herkkuja... Kävimme yhdessä muiden P-K:n seudulle jääneiden pentujen kanssa pentukurssin, josta saimme hyödyllisiä vinkkejä koulutukseen.

Nyt melkein kaksi vuotta myöhemmin tuntuu, että joitain kohtia olisi voinut painottaa enemmän koulutuksessa, mutta siinäpä nyt korjaillaan niitä virheitä pidemmän kautta. Temppujen kirjo Kerolla on laaja, pyykit osaa koriin viedä ja WCn kannen laskea alas jos sellainen on joltain ylös jäänyt, namikin kuonolla pysyy jos niin vaaditaan.

Niin ja postin tietenkin!